Uutiset
pH kolme haluaa toivottaa asiakkailleen, yhteistyökumppaneilleen sekä työntekijöilleen rauhallista joulun aikaa sekä menestyksekästä tulevaa vuotta 2012!
Seinäjoen Vauhtiajot järjestetään 24.-26.7 ja viime vuotiseen tapaan pH kolme on mukana vastaamassa tapahtuman videotauluista.Jos haluat saada yrityksellesi näkyvyyttä autourheilusta ja autoista kiinnostuneen kohdeyleisön parissa, ole pikaisesti yhteydessä meihin!
pH kolme oli jälleen Lahden F1 kisoissa kisajärjestelyjen kannalta oleellisessa osassa. Tapahtuma järjestettiin Lahden Vesijärvellä 12-13.6.2009.
pH kolme oli mukana tuomassa uudistuksia Rata-SM:n osakilpailuun 26.-27.7.2008 Seinäjoella. Tapahtuma-alueen kuvatarjonta koostui kahdesta videotaulusta joihin pH kolme ohjasi kolme ratakameran kuvaa sekä tulospalveludataa ja mainoksia.
pH kolme oli mukana 6.-8.6.2008 järjestämässä F1 - GP and Water & Rock Festivalia Lahden Vesijärven rannassa. Tapahtumassa riitti vauhtia sen ollessa oli yksi vuoden 2008 F1 Veneiden mm-osakilpailuista yhdistettynä illan huippuesiintyjillä maustettuihin musiikkifestivaaleihin.